Liputus

Keltaisen lipun tarkoitus on varoittaa muita kuljettajia esteestä radalla.

Keltainen lippu nostetaan ylös esim. jos kuljettaja on kaatunut tai pysähtynyt rata-alueelle, mutta ei ole välittömässä vaarassa tai pelkkä moottoripyörä on rata-alueella mutta kuljettajilla ei ole välitöntä vaaraa törmätä siihen. (Tuulisella säällä kannattaa lipun alareunastakin pitää kiinni.)

Keltaista lippua heilutetaan jos kyseessä on välitön vaara, esim. kuljettaja on kaatunut heti hyppyrin alle tai pelkkään moottoripyörään on välitön vaara törmätä. Jos useampi kuljettaja on kaatunut tai ensiapuhenkilökuntaa on radalla, heilutetaan lippua. Heiluvan lipun aikana toisen kuljettajan         ohittaminen on kielletty.

Keltaisen lipun käyttäjän tulisi pyrkiä siirtymään radalla sille puolelle, missä vaara on. Kuitenkin niin, että ehdottomasti huomioi oman turvallisuutensa. Näin liputtaja ohjaa muut kuljettajat toisaalle vaarapaikasta.

 

Punaisella lipulla voidaan keskeyttää koko kisa tarvittaessa. Kun keltaisen lipun käyttäjät huomaavat tämän voivat he alkaa heiluttaa lippua. Kuljettajien on palattava hitaasti ajaen ratavarikolle.

 

 

 

 

Liputuspaikalle saavuttuaan kannattaa avata rullattu lippu valmiiksi, näin se on tarvittaessa nopeasti valmiina käyttöön. Liputusalue on seuraavaan liputtajaan saakka. Liputtaja suuntaa katseen menosuuntaan.

Liputtajan tulee pysyä paikallaan erän päättyessä siihen asti kunnes kaikki kuljettajat ovat ohittaneet liputusalueen.

Jos haluaa, voi aluksi mennä liputtamaan kokeneemman liputtajan kanssa. Oman järjen käytöllä hommasta selviää, se ei mitään vaikeaa ole, mutta erittäin tärkeää.

 

 

VIRALLISET MERKINNANNOT

PUNAINEN Kilpailu tai harjoitus on keskeytetty kilpailun johtajan käskystä, ajajien on palattava hitaasti ajaen ratavarikolle.

KELTAINEN, LIIKKUMATON Vaara, aja varovasti.

KELTAINEN, HEILUTETTUNA Välitön vaara, valmistaudu pysähtymään, ohittaminen kielletty.

SININEN, HEILUTETTUNA Varoitus, sinut ohitetaan kohta kierroksella.

 

MUSTA JA TAULULLA NÄYTETTY AJAJAN NUMERO. Kyseisen ajajan on pysähdyttävä ratavarikolla ensi tilassa.

VIHREÄ Rata on vapaa

 

MUSTA-VALKORUUDULLINEN (ruutulippu) Kilpailu on päättynyt

 

(muokattu käyttäen lähteenä www.hmk.fi sivuja)

 

 

Etusivulle